Ravallo on
suorittanut oritestinsä mahtavilla, vielä tänäkin päivänä
kaikkien aikojen kolmanneksi parhailla tuloksilla. Siirryttyään
jalostukseen vuonna 1993 on ori tuottanut neljä kantakirjattua
oria (Rolex Ravel, Ratinho, Ritano ja Ravensburger) sekä lukuisan
määrän palkittuja tammoja. Jälkeläiset ovat menestyneet
erinomaisesti varsanäyttelyissä sekä tulleet valituiksi
eliittihuutokauppoihin.
Erityisen
tunnusomaista jälkeläisille on ollut ryhdikkyys, elastisuus ja
erinomainen ratsastettavuus. Kun useimmat ova perineet myös
isänsä jalouden ja tumman värin on ori näin lunastanut
odotukset moninkertaisesti. Vuonna 2004 Ravallo kohosi otsikoihin
runsaasti huomiota herättäneen kantakirjauksen voittajan
Fidertanzin (Westfalen) emänisänä.
Ravallon isä
Raphael on yksi huippuperiyttäjä Ramiron jälkeläisistä.
Raphaelilaiset ovat menestyneet korkealla tasolla niin koulu- kuin
esteradoillakin (mm. Radiator/Rene Tebbel, Ramina/Gerd Wildfang,
Robinson FRH/Markus Meerbaum, Ricci/Ludger Beerbaum). Tämä
monipuolinen periyttäminen näkyy myös Ravallossa ja sen
jälkeläisissä, jotka ovat jatkuvasti menestyneet vaikeissa
luokissa niin koulussa kuin esteissäkin. Ravallon jälkeläisten
jalostusindeksi on 138.
Ravallon
emälinjassa legendaarisen esteperiyttäjä Gotthardin veri
yhdistyy suoritusperiyttäjä Steinpiltziin sekä todelliseen
tähtiperiyttäjään Pik Königiin. Kiinnostavaksi Ravallon
sukutaulun tekee myös kaikkien kolmen merkittävän oriin Abhang I
(Raphaelin emänisä) ja Abhang II (Galan emänemänisä)
esiintyminen.