Concreto

    Concreto aka Verelst Concreto on hyväksytty vuonna 2000 prämier-palkittuna holstein-Kantakirjaan.Se myytiin huutokaupan kalleimpana Belgiaan, jonne se sai jalostusoikeuden 2001. Oritestin Concreto suoritti Saksassa vuonna 2003. Conreto on hyväksytty lukuisiin eri kantakirjoihin ja sen vuoden 2013 FN-jälkeläisindeksi on esteillä 137. Jälkeläisindeksi on huomattavan korkea siihen nähden että ori on keskittynyt koko elämänsä enemmän kilpailemiseen kuin jalostukseen. Sillä on itsellään kausilta 2005-2011 kaikkiaan 63 sijoitusta aina kansainvälisiin vaikeisiin luokkiin saakka. Vaikka oriin jälkeläismäärä on pieni on joukossa jo vaikealla-tasolla kilpailevia jälkeläisiä.

    Concreton suvussa yhdistyvät ideaalilla tavalla erinomaiset urheiluhevoslinjat ja se edustaakin tyypiltään mitä parhaimmin modernia urheiluhevosta.

    Concreton isä on legendaarinen Contender, joka on hyväksytty Holstein-kantakirjaan. Contenderin jälkeläisindeksi on 149 ja sillä itsellään on lukuisia sijoituksi 150 cm -tasolla. Ori on jättänyt jälkeensä 127 kantakirjattua orijälkeäläistä ja sen jälkeläisten yhteenlaskettu voittosumma on yli 7,7 milkoonaa euroa.

    Concreton emän Hafolian stamm on 173. Tämän tammaperheen varmasti tunnetuin edustaja on Capitol I, jonka emä Folia on Concreton isoäiti. Folia on varmasti yksi holsteinjalostuksen merkittävimmistä tammoista. Sen tunnetuimmat pojat ovat Capitol- veljekset I, II ja III sekä jalostusoriit Latus I ja Latus II. Folian tammajälkeläinen U-Capitola on sekin muodostunut merkittäväksi periyttäjäksi.U-Capitola on emänä sellaisille jalostukseen hyväksytyille oreille kuin Landcapitol, Lord Capitol ja Quite Capitol. Kaiken kaikkiaan tämä tammapereh on tuottanut 33  hyväksyttyä jalostusoria, joista varmasti tunnetuimpia ovat em. lisäksi Quiet Easy II ja II sekä kouluori Dream of Glory.

    Concreton jälkeläiset ovat menestyneet kilparadoilla loistavasti. Cassander van het Bremhoff oli Belgian paras hevonen 5-, 6- ja 7-vuotiaana. Se on hyväksytty oldenburg-kantakirjaan. Concretop Conquest on kilpaillut menestyksekkäästi aina 150-tasolle asti. Colorado (Concreto-Cannonball) voitti Lake Placidissa 75.000 $ GP -luokan. Kansaivälisissä kilpailuissa sijoittuneita ovat Ecreto B, Electra S, Esconcreto dv Genet, Concret ESC, Crime is King, Corleone E, Charisma E, Concordia, Cando 6, Coup de Foudre NT, Come Back 28, Cabo ja Conquest

    Concreton ensimmäinen varsaikäluokka Suomessa syntyi 2015. Varsat olivat tyypiltään erittäin korrekteja ja kauniita. Orivarsa Con Corde e. Limbola des Fontaines valittiin EBEF-näyttelyn Best in Show varsaksi. Vuonna 2017 EBEF Best in show 2. oli tammavarsa Concuera e. Questa. Jälkeläiset ovat esiintyneet edustavasti myös Laatuervostelun ja Kyvyt Esiin-finaalin kärjessä. Vuonna 2018 Kyvyt esiin 2-vuotiaiden finaalin voittaja oli Springhill Coen e. Linn ei. Lavaletto ja toinen Chalomon de Calla e. Perughia W ei. Clinton. Laatuarvostelun 2020 estevoittaja oli Cappucino Friend e. Stanney ei. Amino. Samana vuonna myös kenttähevosten voittaja oli Concreton jälkeläinen Lucas Stone e. Zinnia ei. Robin Z. Tamma Concuera hyppäsi itsensä vuoden 2020 3-vuotiaiden finaalin kolmoseksi.

    Suomalaiset kenttäratsastajat ovat ottaneet Concretolaiset omakseen ja jälkeläiset ovat menestyneet kilpailuissa erinomaisesti. Menestynein on ollut ST Carlisle ei. Sternkönig, jolla on jo useita sijoituksia kansainvälisistä nuorten hevosten kilpailuista.

    Useamman astutuskauden jälkeen voimme myös kehua Concreton olevan huippuluokan tiinehdyttäjä, jonka spermalla on saatu useita tiinehtymisongelmaisia kantaviksi. 

    WFFS negatiivinen

    Etusivu

    Ratsastuskoulu

    Oriasema

    Myytäviä hevosia

    ST Varsat

    Yhteystiedot

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeasetuksesi on tallennettu.