|
American Patrol on täysveriori,
jolla on monivuotinen kenttäkilpailu-ura takanaan.
Suorituskykyisenä ja luonteeltaan erittäin yhteistyöhaluisena
sekä järkevänä se on vuosien saatossa saanut runsaasti
ihailijoita erityisesti kenttäratsastusväen joukosta.
Patrol
esitettiin oripäivillä 1998. Se saavutti rakennearvostelussa 38
pistettä, mutta suorituskyvyn koe keskeytettiin. Samalla
tehtiin päätös suorituskyvynkokeen korvaamisesta
kilpailusuorituksilla. Tavoitetta lähti toteuttamaan Perttu
Puranen, jonka ratsastamana ori sijoittui kenttäkilpailuissa aina
kansainvälisellä tasolla saakka. Vaadittavat kilpailutulokset
saavutettiin ja ori hyväksyttiin virallisesti siitokseen Ypäjän
oripäivillä 2006.
Siitokseen American
Patrolia
on käytetty jo aikaisemminkin juuri sen erinomaisten
ominaisuuksien takia, joita on haluttu hyödyntää huolimatta
jalostusluvan uupumisesta. Jälkeläiset ovat osoittaneet oriin
pystyvän periyttämään omia hyvä urheiluhevosen piirteitään.
American Patrolin kyvyt periyttäjänä eivät ole kuitenkaan
sattumaa, sillä ori edustaa erinomaisia täysverilinjoja sekä isänsä
että emänsä puolelta. Kesällä 2008 valitsi saksalainen Gerhard Muffels Ratsujalostusliiton Shownäyttelyn toiseksi parhaaksi maitovarsaksi American Patrolin tammavarsan St Aprillin.
Isä Lagunas
xx
on vuoden 1984 Derbyvoittaja. Se on erittäin vahvasti vaikuttanut
saksalaiseen puoliverijalostukseen jättäen viisi kantakirjattua
orijälkeläistä. Erityisen voimakas Lagunas xx merkitys on ollut
trakehner-jalostukseen, missä se myös esiintyy vahvasti emänisänä,
kuten esimerkiksi Blue Horse Armanolla, joka myytiin vuoden 2003
kalleimpana trakehner-oriina kantakirjauksen jälkeisessä
huutokaupassa.
Emänisä
Sumuru
xx on todellinen periyttäjälegenda. Se on palkittu elämänsä
aikana lukuisasti jälkeläistensä ansiosta Championhengst
der Mutterstuten -91, -94, -96 ja -97, Championvererber -92,
Champion hengst der 2-jährigen -87 ja -91.
Menestyksekkäimmät
jälkeläiset ovat olleet ori Acatenago, joka on valittu vuoden
laukkahevoseksi -85, -86 ja -87, ori Mondrian vuoden -89 ja -90
laukkahevonen sekä ori Platini vuoden
laukkahevonen -92.
|